Local sites:
Corporate site:

YIT auttaa säästämään energiaa

Energiansäästö on nykyaikaisen rakentamisen suuntaa-antavia trendejä. Se ei tarkoita pelkästään huolella valittua lämmöneristystä, ovia ja ikkunoita tai aurinkokennoja, sillä myös asumistavat ja käyttö vaikuttavat energiankulutukseen. Energiaa säästettäessä näiden kahden osa-alueen välinen synergia on avainasemassa.

 

SÄÄSTÄ ENERGIAA

Ensimmäinen ja tärkein askel on energiaa säästävän kodin valitseminen. Rakennusta suunniteltaessa ja rakennettaessa painotetaan erityisesti kustannuksiin suhteutettua energiansäästöä.

ENERGIAMERKINNÄT

Rakennusten energiansäästöä kartoittava järjestelmä on jo käytössä useimmissa Euroopan maissa, ja järjestelmä luokittelee rakennukset energiamerkintöjen avulla. Energiamerkinnät ovat tuttuja kodinkoneista, sillä niitä käytetään esimerkiksi jääkapeissa, pyykin- ja astianpesukoneissa. Energiamerkinnät antavat selkeän ja perusteellisen käsityksen rakennuksen energiankulutuksesta numeroina, joiden perusteella vuotuinen energiansäästö on helppo laskea. Energiamerkintöjen avulla voidaan myös laatia havainnollistavat graafiset kuvat kussakin maassa noudatettavista vähimmäisvaatimuksista.

STANDARDIT

Rakennuksen energiansäästöä arvioitaessa on huomioitava useita eri tekijöitä, esimerkiksi tilojen ja käyttöveden lämmitys. Kussakin maassa on omat määräyksensä rakennusten energiansäästön arviointiin, jotka eivät perustu yksinomaan erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin vaan myös alueella noudatettaviin talouteen ja tekniikkaan liittyviin standardeihin.

          

Näin säästät helposti energiaa kotona

Energiaa säästävän kodin valitsemisen lisäksi kodissa on myös osattava asua energiaa säästävällä tavalla. Arjessa voi säästää energiaa usealla eri tavalla joutumatta kuitenkaan tinkimään mistään olennaisesta.

Kuten varmaan jo tiedät, yksittäisten laitteiden energiansäästö voi vaihdella, ja laitteiden vastaaviin merkintöihin kannattaa aina perehtyä. Tiedätkö miten paljon jatkuvasti virransäästötilassa olevat laitteet todellisuudessa kuluttavat sähköä vuosittain? Entä kuinka paljon tehokkaammin jääkaappi ja pakastin toimivat, kun niiden jäähdytyslaitteet imuroidaan vähintään kerran vuodessa? Keinoja energian säästämiseen lukemattomia, mutta niistä tärkein on kuitenkin energiaa säästävän rakennuksen valitseminen.

Vinkkejä arjen helppoon energiansäästöön

  •  

    Älä avaa jääkaapin ovea turhaan. Ovea avattaessa jääkaappiin pääsee lämmintä ilmaa, joka on jäähdytettävä. Jääkaappiin pääsee huoneilman mukana myös kosteutta, joka jäätyessään lisää energiankulutusta. Myös ruoan pilaantuminen ja sen aiheuttama bakteerimäärän kasvu kuluttavat energiaa.

     

    Käytä lämpeneviä kodinkoneita oikein (vedenkeitin, leivänpaahdin), sillä se auttaa säästämään sekä aikaa että sähköä. 

     

  •  

    Ruoanvalmistuksessa kannattaa käyttää mahdollisimman vähän vettä. Esimerkiksi 1/8 litra vettä riittää vihannesten tai vaikkapa perunoiden keittämiseen. Jos pidempää keittoaikaa tarvitaan, painekattila on hyvä valinta, sillä se säästää jopa 40% sähköä ja 30% aikaa.

     

    Jääkaapin jäähdytyslaitteet kannattaa imuroida perusteellisesti (mutta kuitenkin varovasti) vähintään kerran vuodessa, sillä pöly heikentää jäähdytystä ja lisää sähkönkulutusta.

  •  

    Älä laita mitään nestemäistä ruoka-aineita (keitot, juomat, jääpalavesi) jääkaappiin ilman kantta, sillä myös kylmien nesteiden tuottama höyry jäätyy.

     

    Älä työnnä jääkaappia tai pakastinta liian lähelle seinää, sillä ilmankierto voi häiriintyä ja sähkönkulutus voi nousta jopa 10 %.

  •  

    Uunin lämpötila laskee 20–40 astetta aina kun luukku avataan. Seuraa ruoan kypsymistä munakellon avulla, jos uuninluukussa ei ole ikkunaa.

     

    Keitä ainekset sopivassa astiassa – paksupohjainen kattila säästää energiaa jopa 30%.

Lisää vinkkejä

              

On kysymys? Ota meihin yhteyttä!

Annan suostumukseni henkilötietojeni tallentamiseen markkinointitarkoituksiin (esim. kampanjoiden ja uutiskirjeiden lähettämiseen).

Suostumuksen antamisen myötä Sinun henkilötietosi tallennetaan ja niitä käytetään yksityisyysehdoissa mainittuihin tarkoituksiin.

myyntitoimisto

YIT Ehitus
Pärnu mnt 102b, 11312 Tallinn
Sulje
Sulje