Strategia, missio ja arvot

Strategia, missio ja arvot

Missionamme on luoda parempia elinympäristöjä

Uskomme, että menestyksemme perustuu kestävälle kehitykselle. Kestävä eläminen on maailman suurin haaste - ja meidän mahdollisuutemme

Jatkuva kaupungistuminen lisää kestävien, vetovoimaisten ja elävien kaupunkiympäristöjen kysyntää. Tarpeet monipuolistuvat ja vaatimukset kasvavat. Samalla ilmastonmuutoksen hillitsemiseminen edellyttää uusia tapoja hyödyntää resursseja. Elinkaarikaariajattelusta tulee entistä kriittisempää.

Perustehtävämme on rakentaa toimivia ja kestäviä koteja ja elinympäristöjä kasvavissa kaupungeissa, jotta kestävästä asumisesta ja elämisestä tulee helppoa. Lisäksi kehitämme, rakennamme ja uudistamme kouluja, sairaaloita, kaupallisia ja julkisia tiloja sekä infrastruktuuria. Työmme päämääränä on mahdollistaa ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuva arki ja kestävä eläminen.

YIT:n strategia 2022–2025: Kestävää menestystä – kestäviä elinympäristöjä

Strategiamme keskeinen tavoite on hakea kasvua asuntoliiketoiminnassa ja parantaa kannattavuutta. Osana uutta strategiaa olemme selkeyttäneet liiketoimintamalliamme. Toteutamme uutta strategiaa kolmen strategisen painopistealueen kautta: fokus, tuottavuus ja ESG (Environmental, Social, Governance / Ympäristövastuu, Sosiaalinen vastuu, Hyvä hallintotapa).

Asuminen-liiketoiminnossa jatkamme toimivien ja kestävien kotien ja elinympäristöjen rakentamista kestävän elämisen mahdollistamiseksi. Asumisessa tavoitteenamme on hakea kasvua kasvavissa kaupungeissa Suomessa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa. Strategiakauden loppuun mennessä tavoitteenamme on kasvattaa liikevaihtoa yli 20 prosenttia ja saavuttaa yli 10 prosentin liikevoittomarginaali.

Infra ja toimitilat -liiketoiminnoilla on tärkeä strateginen rooli. Sekä toimitila- että infrarakentamisessa hyödynnämme osaamistamme vahvan liikevoiton ja vakaan kassavirran tuottamiseksi. Toimitilat ja infra -liiketoiminnoissa keskitymme kannattavaan ydinosaamiseen, hankevalintoihin ja hankkeiden tehokkaaseen toteuttamiseen. Molemmilla segmenteillä tavoitteena on saavuttaa yli 4 prosentin liikevoittoa vuoteen 2025 mennessä.

Uusi Kiinteistökehitys-segmentti vastaa kaupallisten ja hybridihankkeiden kehittämisestä. Kiinteistökehitys tulee olemaan asiakaskeskeinen kehittäjä ja luokkansa paras kumppani luomalla houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia sijoittajakumppaneilleen. Samalla pitkän aikavälin omistamiseen ja palveluliiketoimintaan keskittyminen lakkaa. Kiinteistökehityksen tavoitteena on saavuttaa yli 10 prosentin sijoitetun pääoman tuotto vuoden 2025 loppuun mennessä.

Päivitetty ESG-strategia asettaa uusia standardeja alalle

Ympäristökriteerien osalta sitoudumme Science Based Targets (SBTi) -aloitteeseen ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. YIT on ensimmäinen suomalainen rakennusalan yritys, joka sitoutuu vähentämään sekä oman toimintansa että arvoketjunsa päästöjä Science Based Targets -aloitteen mukaisesti. Sitoumuksella vahvistamme aiempaa ilmastotyötämme ja päivitämme nykyiset ilmastotavoitteemme kattavammiksi, mikä vähentää myös asiakkaidemme päästöjä.

Sosiaalisten kriteerien osalta jatkamme työtämme yhteiskunnan kehittämiseksi ja paremman elinympäristön rakentamiseksi. Tavoittelemme 30 prosentin vähennystä työtapaturmien osalta vuoteen 2025 mennessä ja panostamme työhyvinvoinnin ja henkilökohtaisen kasvun vahvistamiseen.

Hallintokriteerien osalta jatkamme tiukkaa harmaata taloutta koskevaa lähestymistapaamme. Emme hyväksy korruptiota emmekä työvoiman hyväksikäyttöä ja syrjintää.

Edistämme ESG-tavoitteitamme myös koko toimitusketjussamme. Jatkossa vaadimme toimittajiltamme samoja ympäristöä, yhteiskuntaa ja hallintoa koskevia standardeja kuin olemme asettaneet itsellemme. Uskomme, että tämä asettaa uusia standardeja koko alalle.

Taloudelliset tavoitteet päivitetty

Mittaamme strategiamme onnistumista uusilla konsernin taloudellisilla tavoitteilla, jotka on määrä saavuttaa vuoden 2025 loppuun mennessä:

  • Liikevoittomarginaali: 6 %
  • Velkaantumisaste: alle 50 %
  • Osinko: vakaa kasvu

Lisää taloustietoa sijoittajasivuillamme 

Missio

Luomme parempia elinympäristöjä – kestävästi

Missio on yrityksemme toiminta-ajatus ja sen olemassaolon syy. Se vastaa kysymykseen, mitä haluamme yrityksenä tehdä ja mihin haluamme päästä. Missiollamme on meille kirkas merkitys. Parempien elinympäristöjen kehittäjänä ja rakentajana meillä on tärkeä rooli rakennetun ympäristön päästöttömien ratkaisujen kehittämisessä ja kestävän ja sujuvan elämän mahdollistamisessa asiakkaillemme.  

Arvot

Arvostus

  • Välitämme asiakkaistamme ja henkilöstöstämme
  • Haemme kestäviä ratkaisuja ympäristön hyväksi

Yhteistyö

  • Olemme avoimia ja jaamme tietoa
  • Osallistamme ja teemme yhteistyötä menestyäksemme

Luovuus

  • Luotamme ja luomme positiivista henkeä
  • Annamme vapauden luoda uutta ja haastaa

Intohimo

  • Tähtäämme korkealle laadussa, asiantuntemuksessa ja tuloksessa
  • Toimimme eettisesti ja pidämme lupauksemme

Rakennamme yhdessä tulevaisuutta

Hyppää kyytiin

Työnhaku herättää aina odotuksia ja toiveita. Siksi haluamme, että hakiessasi YIT:lle kokemuksesi on mahdollisimman sujuva.

  • Kohtelemme sinua arvostavasti. Haluamme, että tunnet olosi mukavaksi ja voit näyttää meille parhaat puolesi haastattelussa. Pidämme sinut ajan tasalla työnhakusi edistymisestä.
  • Olemme henkilövalinnoissamme avoimia. Osaamisesi ja potentiaalisi lisäksi meille on tärkeää, että sovit tiimiin ja tunnet arvomme omaksesi.
  • Hyvin suunniteltu perehdytys on tavoitteemme aina, kun toivotamme uusia tiimiläisiä tervetulleeksi työyhteisöömme.

Osaksi onnellista porukkaamme

Haluamme rakentaa onnellista työyhteisöä
ja kulttuuria.

  • Turvallisuus ja hyvinvointi ovat tekemisemme kulmakiviä ja kehitämme jatkuvasti käytäntöjämme. Haluamme taata sinulle turvallisen ja aidosti välittävän työympäristön. Meille on myös tärkeää, että elämäsi pysyy hyvässä tasapainossa.
  • Keskinäinen kunnioittaminen ja luottamus ovat asioita, joita vaalimme työyhteisössämme. Rohkaisemme sinua luovuuteen ja uskomme, että innostus tarttuu.
  • Teemme töitä yhdessä. Avoimuus ja osallistavat toimintatavat auttavat meitä oppimaan toisiltamme. Olet tärkeä tekijä hyvän tiimihengen luomisessa niin talon sisällä kuin kumppaneidemme kanssa.

Kehitä osaamistasi

Kanssamme sinulla on mahdollisuus oppia ja kehittyä.

  • Arvostamme koulutustasi ja kokemustasi, mutta vielä tärkeämpää meille on asenteesi ja intohimosi saavuttaa tavoitteet ja viedä asioita maaliin.
  • Haluamme, että roolisi, kulttuurimme sekä palkitsemisemme motivoivat sinua. Olemme sitoutuneita vastuulliseen ja pitkäjänteiseen henkilöstöpolitiikkaan.
  • Monipuolisten hankkeiden, urapolkujen sekä muiden sisäisten kehittymismahdollisuuksiemme avulla tuemme sinua urasi eri vaiheissa. Keskustelemme kehittymisestäsi ja tulevaisuudestasi säännöllisesti.