Viljandin musiikkikoulun kunnostustyöt
Vuoden 2016 alussa allekirjoitettiin Viljandin kaupunginhallituksen ja YIT Ehitus AS:n välinen rakennussopimus, jonka tuloksena Viljandin musiikkikoulun historiallinen rakennus saneerataan perusteellisesti. Rakennustyöt aloitettiin helmikuun alussa ja musiikkikoulu saa kunnostetun rakennuksen vuoden 2017 huhtikuussa.
Musiikkikoulun alun perin asuinrakennukseksi rakennettu talo on valmistunut 1895 ja viimeiset muutosrakennustyöt tehtiin 1968–1970.
Kunnostetaan punaisesta keraamisesta tiilestä tehty julkisivu, vaihdetaan ikkunat ja ovet sekä asennetaan uusi tiilikatto. Säilytettäväksi ja kunnostettavaksi kuuluvista kulttuuriarvokkaista rakenteista voidaan mainita keraamisista tiilistä tehty julkisivun koristelu, ullakon pyöreän ja kolmikulmaisen yläosan omaava ikkuna, graniittiharkoista rakennetut ulkoportaat, luonnonkivimuuri ja tiilinen rajamuuri, ulkoparvekkeen ulokkeet, kellarin holvikatot ja joukko peiliholvikattoja eri kerroksissa.
Koko koulurakennuksen sisustus uusitaan – rakennetaan uusi rappukäytävä ja hissikuilu, rakennetaan tilat ullakkokerrokseen, rakennuksen tekniset järjestelmät puretaan ja rakennetaan uudelleen nykyisten normien ja vaatimusten mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään musiikkikoulun akustiikkaan ja ääneneristävyyteen. Kaikki soitinryhmät ja eri opiskelualat saavat itselleen tilat, jotka ovat tarvittavien akustiikkavaatimusten mukaiset periaatteella ”yksi ei häiritse toista”.
Viljandin musiikkikoulu on Viljandin kaupunginjohtajan Ando Kivibergin arvion mukaan Viron paras ja nyt se saa myös tasonsa mukaiset opetustilat.
Rakenteellisesti on kyseessä melko monimutkainen rakennus, sillä suunnittelun aikana ei ole avattu riittävästi rakenteita. Purkutöiden aikana rakentajan tuli suunnitella uudelleen 1. ja 2. kerroksen välikatto, sillä piirustusten mukainen katto ei olisi taannut rakennukselle riittävää jäykkyyttä. Myös välikattojen purkaminen oli monimutkaista sortumisvaaran vuoksi. Sen välttämiseksi tuli rakentajan purkaa ja täyttää välikatot betonilla pienissä osissa, varmistaen siten rakennuksen riittävä jäykkyys sekä seinien kantavuus.
Ennallistettavan rakennuksen kyljessä on myös uusi rakennuksen osa, ns. ”Konserttitalo”, joka on Viron musiikkiakatemian käytössä koko rakennustyön ajan. Se vaikeuttaa rakennustöiden järjestelyjä entisestään.